Israel lykkää vetäytymistään kuukausilla

Israel lykkää useilla kuukausilla joukkojensa vetämistä Jordanvirran länsirannalta, kertoi Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu. Netanyahu sanoi hallituspuolueiden johtajille, että hallitus päättää vetäytymisen laajuudesta ennen kuin hän matkustaa Washingtoniin 20. tammikuuta. Varsinainen vetäytymispäätös tehdään kuitenkin vasta useita kuukausia myöhemmin ja riippuu palestiinalaisten itsehallintoviranomaisten myönteisistä toimista sitoumusten täyttämiseksi.

Israelin radion mukaan tämä toinen päätös tehtäneen vasta juuri ennen kuin vetäytymisen toisen vaiheen määräaika kuluu umpeen viiden kuukauden kuluttua. Pääministeri Netanyahu oli aiemmin päivällä sanonut ulkomaisille juutalaiskansanedustajille Jerusalemissa, että Israelin on turvallisuussyistä säilytettävä hallinnassaan suuria alueita Länsirannalla, koska pelkät rauhansopimukset eivät riitä takaamaan juutalaisvaltion turvallisuutta.

-Sotien syttymistä ei voida estää vain allekirjoittamalla rauhansopimuksia, vaikka sopimukset ovat varmasti tärkeä edellytys ja niiden solmiminen on toivottavaa, Netanyahu sanoi. Hän teki kuitenkin selväksi, että tärkeintä on luoda sellaiset turvallisuusolot, ettei kukaan tunne houkutusta ryhtyä sotimaan Israelia vastaan.

Netanyahun hallituksen sisällä käydään parhaillaan kovaa vääntöä siitä, mitkä Länsirannan alueet Israelin olisi pyrittävä säilyttämään itsellään rauhansopimuksessa palestiinalaisten kanssa.

Israelin puolustusministeri uhkasi erolla

Israelin puolustusministeri Yitzhak Mordechai on uhannut erota virastaan, mikäli Israel ei päätä kolmen kuukauden kuluessa Länsirannan alueluovutuksista palestiinalaisille. Mordechai ilmoitti erouhkauksensa myöhään eilisiltana Israelin televisiossa.

Mordechai tukee Yhdysvaltain johtamia rauhanneuvotteluja, joiden mukaan Israelin tulisi vetäytyä Länsirannalta. Mordechain erouhka on lisännyt Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun paineita, joka on jo pää pyörällä ulkoministeri David Levyn yllättävästä erosta tällä viikolla. Levy erosi mm. rauhanpolitiikkaa koskevien erimielisyyksien vuoksi.

Netanyahu on haavoittuvaisempi kuin koskaan hallituksen uhkavaateille. Levyn eron jälkeen Netanyahun oikeistohallituksella on takanaan vain 61 Israelin parlamentin 120 kansanedustajasta.

Yhdysvaltain Lähi-idän lähettiläs Dennis Ross vierailee Israelissa tänään yrittäen edistää israelin ja PLO:n välisiä neuvotteluja.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat