Israel lisää pommituksia Libanonissa

Israelin mukaan eilinen Rooman konferenssi antoi sille valtuudet jatkaa hyökkäystään Libanonissa. Konferenssin päätöslauselmassa vaaditaan tulitaukoa, muttei esitetä sille aikataulua. Israelin hallitus onkin päättänyt lisätä ilmapommituksia Libanonissa.

Israel ryhtyy pommittamaan Etelä-Libanonia entistä kiivaammin. Päätös syntyi hallituksessa äänestyksen jälkeen, kertoo maan armeijan radio.

Hallitus hylkäsi sen sijaan ehdotuksen maataistelujen ulottamisesta nykyistä syvemmälle Libanoniin. Israel pitäytyy edelleen tavoitteeseen työntää Hizbollahin taistelijat muutaman kilometrin päähän rajasta.

"Rooman konferenssi antoi valtuudet jatkaa"

Israelin oikeusministeri Haim Ramon sanoo Rooman kansainvälisen Libanon-konferenssin antaneen Israelille valtuudet jatkaa hyökkäystä Libanoniin. Eilisen konferenssin päätöslauselmassa vaadittiin tulitaukoa, mutta ei esitetty mitään aikataulua, jonka kuluessa tulitauko olisi saatava aikaan.

- Saimme eilen Roomassa itse asiassa valtuudet jatkaa operaatioitamme, kunnes Hizbollah ei enää ole läsnä Libanonissa, sanoi Ramon Israelin armeijan radiossa.

Israelin joukot ovat vastikään tunkeutuneet Jeninin kaupungin pakolaisleiriin Länsirannalla. Alueelta on kuulunut tulitusta. Israelin armeijan mukaan kännissä on pidätysoperaatio.

Israel jatkaa myös voimakasta työntymistään Etelä-Libanoniin. Rajut yhteenotot jatkuvat Bint Jbeilin kaupungin lähellä, jossa on taisteltu verisesti jo neljä päivää.

Hizbollah vastannut raketti-iskuilla

Hizbollah-järjestön lippu

Hizbollah-liike puolestaan on ampunut kymmeniä Katjusha-raketteja Safedin kaupunkiin. Raketit aiheuttivat maastopalon kaupungin lähistöllä ja ainakin yksi ihminen haavoittui.

Ranska aikoo esitellä ensi viikolla YK:n turvallisuusneuvostolle suunnitelman kriisin ratkaisemiseksi, kertoo Ranskan ulkoministeri Philippe Douste-Blazy. Ranska on halukas myös osallistumaan YK:n mandaatilla toimiviin kansainvälisiin rauhanturvajoukkoihin, jos niitä päätetään lähettää Libanoniin. Ulkoministerin mukaan tulitauko on kuitenkin operaation edellytys.

Australia on päättänyt siirtää 12 rauhanturvaajaansa pois Etelä-Libanonista. Neljä YK-tarkkailijaa kuoli toissapäivänä Israelin iskussa.

Kova vastus yllättänyt Israelin

Israelin armeija koki eilen tiettävästi koko kaksi viikkoa kestäneiden sotatoimien pahimmat menetykset. Armeijan mukaan kaikkiaan yhdeksän israelilaissotilasta sai surmansa vuorokauden aikana.

Hizbollahin uskotaan kaivaneen Etelä-Libanoniin tunneleiden ja bunkkereiden verkoston niiden kuuden vuoden aikana, jotka Israel on ollut poissa alueelta. Lisäksi sisseillä on kattava arsenaali Iranista ja Syyriasta saatuja aseita.

Israel on ollut yllättynyt saamastaan vastustuksesta ja on sen takia muuttanut strategiaansa. Aiemmin armeija uhosi tuhoavansa Hizbollahin aseellisen siiven, nyt se tyytyy ajamaan sissit pois kahden kilometrin puskurivyöhykkeeltä. Sillä aikaa Israel luottaa ilmaherruuteensa. Se käyttää koneitaan tuhotakseen Libanonin infrastruktuuria sekä kaikki ajoneuvot, joita se epäilee asekuljetuksiksi.

Israelin sotakoneet pommittivat yön aikana myös muun muassa kolmea ruoka- ja lääkeapua kuljettavaa rekkaa ja matkapuhelinverkkojen tukiasemia Beirutin pohjoispuolella. Kaksi rekankuljettajaa kuoli pommituksessa. Lisäksi Kafran kylässä on kuollut kaksi ihmistä ilmaiskussa.

Israelilaisten enemmistö kannattaa yhä sotaa

Israelin sota Hizbollahin sissejä vastaan saa edelleen ylivoimaisen kannatuksen israelilaisten keskuudessa. Kuitenkin pieni, kasvava joukko haluaa taisteluiden loppuvan Libanonissa, ilmenee tänään julkistetusta mielipidekyselystä.

Kyselyn tehnyt sanomalehti Maariv kertoi, että sodan kannattajien määrä putosi viikon aikana 90 prosentista 82:een. Samalla joukko, jonka mielestä taisteluiden pitäisi vaihtua neuvotteluihin heti, kasvoi 8:sta 12:een prosenttiin. Kasvu tosin mahtuu kyselyn 4,3 prosentin virhemarginaaliin.

Israelin hyökkäystä pidetään yhä 95 prosentin kannatuksella oikeutettuna reaktiona kahden sotilaan sieppaukseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat