Israel lisää painostusta Hamasia vastaan

Israelin odotetaan keskeyttävän vero- ja tullimaksujen siirron palestiinalaisille. Tämä tarkoittaisi palestiinalaisten tulovirran ehtymistä kolmanneksella.

Israel lisää palestiinalaishallinnon painostusta, kun valta siirtyy Hamas-äärijärjestölle. Hamas-enemmistöinen parlamentti vannoo virkavalansa huomenna, ja Israelin hallitus päättää vastatoimistaan sunnuntaina.

Israelin odotetaan muun muassa keskeyttävän vero- ja tullimaksujen siirron palestiinalaisille, mikä tarkoittaisi palestiinalaisten tulovirran ehtymistä kolmanneksella. Hamas yrittää puolestaan vakuuttaa, etteivät Israelin pakotteet pure.

- Israelin päätökset ovat osa sorron politiikkaa, terrorismia ja joukkorangaistusta kansaamme vastaan. Nämä rangaistustoimet eivät horjuta palestiinalaisten päättäväisyyttä, vakuuttaa Hamasin tärkein pääministeriehdokas Ismail Hania.

Hania muistuttaa, että Hamas sai murskavoiton demokraattisissa vaaleissa.

- Israelilaisen miehittäjän on tunnustettava kansamme oikeudet ja kunnioitettava demokraattisen pelin sääntöjä, hän jyrisi tiedotustilaisuudessa Gazan kaupungissa.

Presidentti Mahmud Abbasin uskotaan luovuttavan hallituksenmuodostajan tehtävän Hanialle, kun uusi parlamentti on vannonut virkavalansa.

Hamasin johtajat eivät pääse Gazasta

Abbasin asema ei ole helppo, koska hänen Fatah-liikkeensä joutuu samalla nöyrtymään ja luovuttamaan valtaansa Hamasille. Viikonlopun juhlallisuuksia vaikeuttavat myös Gazan ja Länsirannan matkustusrajoitukset.

Istuntokauden avajaiset pidetään palestiinalaishallinnon päämajassa Länsirannalla. Hamasin johtajat joutuvat osallistumaan siihen videon välityksellä, koska Israelin joukot eivät päästä heitä lähtemään Gazasta.

Kulku Gazan ja Länsirannan välillä saattaa vaikeutua entisestään, kun Israel kiristää otettaan palestiinalaisalueista Hamasin valtaannousun takia. Hallitus voi myös kieltää palestiinalaisten työskentelyn Israelissa. Rajoitukset olisivat kuitenkin todellisuudessa lähinnä symbolisia ja vaikuttaisivat vain joidenkin tuhansien palestiinalaisten elämään.

- Meidän on vahingoitettava Hamasia, muttei palestiinalaisten kansaa tai presidenttiä, huomauttaa israelilainen veteraanipoliitikko Shimon Peres armeijan radiossa.

Israelin hallituksen kova linja lisää todennäköisesti virkaatekevän pääministerin Ehud Olmertin voitonmahdollisuuksia parlamenttivaaleissa 28. maaliskuuta. Mielipidemittaukset ennakoivat voittoa hänen keskustalaiselle Kadima-puolueelleen, vaikka sen perustaja Ariel Sharon makaa sairaalassa koomassa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat