Israel laajentamassa siirtokuntaa Länsirannalla

Israelin hallitus ei ole vielä kommentoinut tiedotusvälineiden välittämää tietoa.

Israelin hallituksessa kaavaillaan Länsirannan suurimman juutalaissiirtokunnan Maale Adumimin laajentamista edelleen, israelilaisviestimet kertoivat tänään. Päätös lisärakentamisesta olisi vastoin tiekarttana tunnettua rauhansuunnitelmaa, jossa siirtokuntien rakentaminen miehitetyille palestiinalaisalueille on kielletty.

Hiljan Israel ilmoitti rakentavansa Maale Adumimiin 600 uutta asuntoa. Siirtokunnassa on nyt 30 000 asukasta. Tänään julkisuuteen nousseen suunnitelman mukaan uusi asuinalue rakennettaisiin Itä-Jerusalemin ja Maale Adumimin väliselle 1500 hehtaarin alueelle.

Maariv-sanomalehden mukaan tie- ja viemäröintityöt alueella on jo aloitettu. Israelin hallitus ei heti kommentoinut viestimien tietoja. Maariv-lehden haastatteleman Maale Adumimin siirtokunnan johtajan mukaan uudisaluetta päästäisiin rakentamaan ensi vuoden puolivälissä.

Samoihin aikoihin on tarkoitus aloittaa Gazan palestiinalaisalueen juutalaissiirtokuntien tyhjentäminen pääministeri Ariel Sharonin kiistellyn suunnitelman mukaisesti.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat