Israel: Koreita arvioidaan tekojen mukaan

Israel vaatii palestiinalaisten pääministeriehdokasta Ahmed Koreita päättämään, seisooko hän johtaja Jasser Arafatin rinnalla vai ei.

Palestiinalaisten pääministeriehdokasta Ahmed Koreita tullaan arvioimaan hänen tekojensa mukaan, tähdensi Israelin ulkoministeri Silvan Shalom lausunnossaan. Oleellista hänen mukaansa on, löytyykö Koreilta tahtoa hajottaa palestiinalaiset ääriryhmät.

Shalomin mukaan Korein ensimmäinen tehtävä täytyy olla päätös "terrorismin infrastruktuurin" hajottamisesta. Jokainen palestiinalainen pääministeri punnitaan tekojensa mukaan, lausunnossa sanottiin.

- Hänen on päätettävä, seisooko hän Arafatin rinnalla, vai onko hän terrorismia vastaan.

Palestiinalaisten uudeksi pääministeriksi lupautunut Korei ehdotti tulitaukosopimusta Israelin kanssa ennen lausuntoa. Israelin television siteeraamat presidentinkanslian lähteet kertoivat, että Korei ehdotti todellista tulitaukosopimusta Israelin kanssa aiemman palestiinalaisryhmien keskenään sopiman tulitauon sijasta.

Israel oli aiemmin sanonut, että tulitauko voi toteutua vasta sitten, kun ääriryhmien toiminta on lopetettu.

Palestiinalaisten äärijärjestöt Hamas ja Islamilainen jihad puolestaan ovat ilmoittaneet tukevansa Koreita vain, jos tämä tukee järjestöjen taistelua Israelia vastaan.

(MTV3-STT-AFP)

(Huomenta Suomi 09.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat