Israel kiistää vankineuvottelujen alkamisen

Hizbollah-järjestön johtaja Hassan Nasrallah on kertonut, että Israel ja Hizbollah ovat alkaneet neuvotella vankien vaihdosta. Israel kuitenkin kiistää tiedon.

Israel kiistää aloittaneensa neuvottelut vankien vaihdosta Hizbollah-liikkeen kanssa, kertoo maan yleisradio.

Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah kertoi eilen, että neuvottelut ovat jo alkaneet.

Hizbollah otti kaksi israelilaissotilasta vangiksi heinäkuussa ennen Israelin hyökkäystä Libanoniin. Hizbollah haluaisi vaihtaa vangit israelilaisissa vankiloissa oleviin arabeihin.

Hassan Nasrallahin mukaan Libanonin parlamentin puhemies olisi alkanut johtaa neuvotteluja Israelin ja Hizbollahin välillä. Israel puolestaan kertoo maan pääministerin Ehud Olmertin neuvotelleen vain YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa.

YK:n rauhanturvaajia Libanonissa.

Libanonilla oikeus aseistariisuntaan, YK:lla ei

Hassan Nasrallahin mukaan Libanonin armeijan sotilailla on oikeus riisua Hizbollahin taistelijoita aseista, jos Etelä-Libanonissa aseiden kantajia näkyy. YK:n Unifil-joukkojen ei sen sijaan pidä yrittää aseistariisuntaa.

Nasrallahin kannanotto noudattaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, jonka mukaan vain Libanon armeija saa kantaa aseita maassa. YK:n edustajat ovat kuitenkin todenneet, etteivät Unifil-joukot yritä riisua Hizbollahia aseista.

Nasrallah on valmis tapaamaan YK:n pääsihteerin Kofi Annanin, joka vierailee Beirutissa maanantaina. Nasrallahin ja Annanin tapaamisesta on Nasrallahin mukaan käyty jo neuvonpitoa, mutta turvallisuussyistä lopullisia päätöksiä ei ollut tehty.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat