Israel kiistää hävittäjän alasampumisen

Libanonin television mukaan israelilainen hävittäjäkone olisi ammuttu alas Libanonissa.

Israel kiistää, että israelilainen F-16-hävittäjä olisi ammuttu alas Libanonissa. Libanonin televisio on ilmoittanut hävittäjän alasmpumisesta ja näyttänyt tv-kuvaa maassa olevista savuavista jäännöksistä.

Myöskään libanonilaisista turvallisuuslähteistä ei vahvistettu television tietoa hävittäjän tuhoamisesta. Turvallisuuslähteiden mukaan kyse saattoi olla hävittäjän pudottamasta ylimääräisestä polttoainesäiliöstä.

Haifaan iskettiin jälleen raketeilla

Israelin satamakaupunkiin Haifaan on tehty jälleen sarja raketti-iskuja. Muun muassa nelikerroksinen asuinrakennus sortui iskuissa, kertoo Israelin televisio. Israelilaislähteiden mukaan kukaan ei näy jääneen sortuneen rakennuksen raunioihin, ja ainoastaan muutama ihminen on loukkaantunut.

Haifaan iskeytyi tänään iltapäivällä ainakin kuusi Libanonista ammuttua rakettia. Toistaiseksi ei ole saatu tietoja mahdollisista uhreista ja tuhoista.

Israelin armeija on puolestaan uhannut katkaista kaikki sähköt Libanonista, mikäli Hizbollah ei lopeta raketti-iskujaan Israelin puolelle. Israelilaisen televisiokanavan Channel 10 mukaan korkeat sotilaslähteet ovat kertoneet, että armeija uhkaa tuhota Libanonin koko sähkönjakeluverkoston.

Lisäksi Israelin armeija kaavailee Etelä-Libanonin raja-alueelle vyöhykettä, jonne Hizbollahilla ei olisi pääsyä. Asiasta kertoi armeijan radio iltapäivällä.

Israelin pommituksissa on tänään kuollut ainakin 17 libanonilaista. Kuusi päivää kestäneet iskut ovat vaatineet Libanonissa jo 162 kuolonuhria, suurin osa siviilejä.

Israel uskoo tuhonneensa suuren osan Hizbollahin sotilaskapasiteetista

Israel uskoo tuhonneensa vajaan viikon kestäneen hyökkäyksensä aikana suuren osan Hizbollah-järjestön sotilaallisesta kapasiteetista.

- Uskomme osuneemme noin 30 prosenttiin raketeista, joiden kantama on ainakin 45 kilometriä, maan sotilastiedusteluviranomainen kertoi uutistoimisto Reutersille.

Toisen, Jedioth Ahronoth -sanomalehden haastattelussa puhuneen sotilasviranomaisen arvion mukaan Israel on onnistunut tuhoamaan ainakin neljänneksen Hizbollahin sotilaallisesta kapasiteetista.

Lehden haastattelema viranomainen kertoi Israelin uskovan, että Hizbollahin koko toimintakyky romahtaa vasta, kun vähintään noin puolet sen rakenteista on tuhottu.

Israelin sotilasviranomaiset ovat ilmoittaneet, että hyökkäys voi jatkua viikkoja tai jopa kuukausia.

Mikä on Hizbollah?

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat