Israel keskeytti hyökkäyksensä

Israelin armeija keskeytti kaikki hyökkäysluonteiset iskunsa palestiinalaiskohteisiin palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin (kuvassa) toistettua aiemmin päivällä eilisen tulitaukojulistuksensa.

Israel varaa kuitenkin itselleen oikeuden vastata, jos se joutuu itse hyökkäyksen kohteeeksi, kertoi puolustusministeriön tiedottaja Yarden Vatikai.

Israel määräsi tänään myös joukkonsa vetäytymään kaikilta palestiinalaisten täysin hallitsemilta alueilta, jotka Israel oli viime viikkona miehittänyt uudelleen. Vetäytymisestä ilmoitti Israelin armeija.

Israelin ulkoministeri Shimon Peres sanoi amerikkalaiselle CNN-televisiokanavalle, että Israelin ja palestiinalaisten neuvottelut saattavat alkaa uudelleen päivien kuluessa, jos tiistain alustava tulitauko pitää.

Israelin radion mukaan pääministeri Ariel Sharon päätti keskeyttää hyökkäysluonteiset iskut palestiinalaiskohteisiin Arafatin tulitaukojulistuksen ja väkivallan laantumisen vuoksi.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on määrännyt joukkonsa pidättäytymään väkivallasta.
Arafat on ilmoittanut, ettei Israelin joukkoja kohti tule avata tulta, ei edes itsepuolustukseksi.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on sanonut, että Israelin ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut voidaan aloittaa uudelleen, mikäli tulitauko kestää vähintään kaksi vuorokautta.

Tuki taistelulle terrorismia vastaan

Arafat on myös ilmoittanut painokkaasti, että hän tukee Yhdysvaltoja täysin. Hän tarjoaa amerikkalaisille "kaiken mahdollisen avun" ja lupaa taistella terrorismin vastaisessa rintamassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat