Israel jatkoi iskuja palestiinalaisalueilla

Välivaltaisuudet jatkuvat yhä kiivaina Lähi-idässä. Viime yön aikana surmansa sai ainakin seitsemän palestiinalaista ja kaksi israelilasta.

Gaza

Israelin F-16-taistelukone ampui tänään ohjuksen palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen päämajaan Gazan kaupungissa. Palestiinalaislähteiden mukaan tulituksessa haavoittui ainakin viisi ihmistä. Tulituksen kohteena ollut rakennus oli evakuoitu ennen hyökkäystä, ja haavoittuneet olivat ilmeisesti paikalla olleita ohikulkijoita.
Israelin armeija ei kommentoinut tapahtunutta.

Aikaisemmin aamulla ainakin seitsemän palestiinalaista ja kaksi israelilaista sai surmansa yhteenotoissa eri puolilla Gazan palestiinalaisaluetta. Kolme palestiinalaista ja kaksi israelilaista sotilasta kuoli varhain aamulla laukaustenvaihdossa Gazan eteläosassa. Palestiinalaislähteiden mukaan israelilaiset etsivät tuloksetta tunnettua palestiinalaista aktivistia Issam Abu Daqaa. Hänen kotinsa kuitenkin tuhottiin, ja kaksi hänen sukulaistaan sai surmansa.

Israelin armeijan tiedotteen mukaan asevoimien eri yksiköt toteuttivat viime yönä operaatioita "palestiinalaista terroristeja" vastaan. Operaatioon ryhdyttiin, kun kaksi palestiinalaisten omatekoista Qassam-rakettia oli iskeytynyt kylään Etelä-Israelissa.

Koulupoikia haavoittui


Länsirannalla Tulkarmin lähellä ainakin kolme palestiinalaista koulupoikaa haavoittui Israelin tulituksessa Länsirannalla Tulkarmin lähellä, ilmoittivat palestiinalaisviranomaiset tänään.

Länsirannan pohjoisosassa sijaitsevan Silat al-Baherin palestiinalaiskylän pormestari sanoi israelilaissotilaiden avanneen tulen kohti koulupoikia näiden koulun ovella. Israelin armeijan edustajan mukaan sotilaiden autoa oli tulitettu ensin, ja he olivat vastanneet tulitukseen. Edustaja sanoi armeijan tutkivan tapausta. Sairaalalähteiden mukaan kaksi koulupoikaa oli kriittisessä tilassa.

-Koululaiset olivat koulun sisäänkäynnin luona, kun täynnä sotilaita ollut armeijan bussi pysähtyi, ja sotilaat avasivat tulen. Ainakin kolme koululaista haavoittui, pormestari Ragher Abu Dayek sanoi uutistoimisto Reutersille.

Toisaalla Länsirannalla taisteluhelikopterit tulittivat rakennuksia pakolaisleirissä lähellä Hebronin kaupunkia. Palestiinalaislähteiden mukaan kukaan ei haavoittunut iskussa.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat