Israel jatkaa iskujaan Gazaan

Israelilaissotilaan sieppauksesta alkaneissa iskuissa on kuollut jo yli 50 palestiinalaista.

Israelin ilmaiskut Gazan kaistalla jatkuvat. Silminnäkijöiden mukaan armeija on ampunut ohjuksia alueen pohjoisosassa kohti palestiinalaistaistelijoita, joista kaksi on haavoittunut.

Varhain aamulla Israelin armeija teki kaksi ilmaiskua. Helikopterit ampuivat ohjuksen aseistautuneita palestiinalaisia kohti Gazan kaupungin itäosassa. Tätä ennen ilmavoimat tulitti siltaa lähellä Beit Hanounin kaupunkia Gazan kaistan pohjoisosassa.

Pääministeri Ehud Olmert on hyväksynyt kaksi viikkoa sitten alkaneiden sotilaallisten toimien laajentamisen tarvittaessa, puolustuslähteet kertoivat.

Israel pyrkii vapauttamaan palestiinalaisryhmien sieppaaman sotilaan ja lopettamaan raketti-iskut Israelin puolelle. Kahden viikon aikana yli 50 palestiinalaista on saanut surmansa.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat