Israel ja palestiinalaishallitus neuvottelivat

Yhteenotot Gazan alueella ovat jatkuneet kiivaina. Silti Israel ja palestiinalaiset kokoontuivat tänään neuvottelupöytään.

Israelin ilmavoimien koneet ovat tehneet iskun Gazan alueelle. Israel pyrki iskullaan tuhoamaan raketinheittimet, joista sen mukaan oli ammuttu raketti Sderotin kaupunkiin Israelin puolelle. Israelin ilmaisku Gazaan oli ensimmäinen sen jälkeen kun ääriliike Hamas otti alueen haltuunsa presidentti Mahmud Abbasin johtamalta Fatahilta.

Levottomuudet jatkuivat Gazassa Israelin rajan tuntumassa, missä Israelin joukkojen ja palestiinalaisten yhteenotoissa sai surmansa neljä palestiinalaista ja yksi Israelin armeijan sotilas haavoittui. Sairaalalähteiden mukaan kaksi kuolleista oli Hamasin taistelijoita.

Israel ja palestiinalaiset kuitenkin neuvottelivat tänään ensi kertaa palestiinalaisten hätätilahallituksen muodostamisen jälkeen. Israelin ulkoministeri Tzipi Livni sanoi puhelinkeskustelussaan palestiinalaisten pääministerin Salam Fajjadin kanssa uskovansa, että uusi hallitus tasoittaa tietä rauhanneuvotteluille.

Palestiinalaislähteet kertoivat, että myös presidentti Abbas ja Israelin pääministeri Ehud Olmert tapaavat ensi viikolla.

Abbas totesi illalla pitämässään puheessa, ettei suostu edelleenkään neuvottelemaan Hamasin kanssa. Abbas myös syytti Hamasia aikeista salamurhata hänet. Presidentti vetosi kansainväliseen yhteisöön ja toivoi, että Lähi-Idän konfliktia käsiteltäisiin kansainvälisessä kokouksessa.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat