Israel iski takaisin kolmeen palestiinalaiskohteeseen

Väkivaltaisuudet israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ovat jatkuneet viime yönä.

Israel on jatkanut varhain aamulla kostoiskujaan kolmessa palestiinalaiskohteessa Gazan alueella Länsirannalla. Iskut olivat kosto edellispäivänä yhteensä kuuden israelilaisen hengen vaatimista hyökkäyksistä. Silminnäkijöiden mukaan Israelin hävittäjät kaartelivat matalalla Gazan kaupungin yllä. Ainakin yksi ohjus osui palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen päämajaan saaden aikaan voimakkaan räjähdyksen.

Palestiinalaislähteiden mukaan Israel iski miltei samanaikaisesti myös palestiinalaisten poliisi- ja tiedustelujoukkojen päämajoihin eri puolilla Länsirantaa. Israelin armeija on vahvistanut iskut.

Tankit tunkeutuivat taas Gazaan


Aiemmin sunnuntain vastaisena yönä Israelin joukot tunkeutuivat Gazan palestiinalaisalueille. Silminnäkijöiden mukaan armeijan tankit, miehistönkuljetusvaunut ja puskutraktorit vyöryivät eri puolille Rafahin kaupunkia edeten useita kilometrejä kohti palestiinalaisalueen keskustaa. Palestiinalaislähteiden mukaan Israelin tankit liikkuivat yöllä myös Gazan kaupungin itäosissa. Israelin aiempien kostoiskujen tapaan alueelle tunkeutuminen kesti vain muutaman tunnin, ja joukot aloittivat vetäytymisensä aamuyöstä. Palestiinalaislähteiden mukaan ainakin yhden palestiinalaispoliisin tiedetään saaneen kostoiskussa surmansa. Lisäksi useiden palestiinalaisten kerrotaan loukkaantuneen alueella käydyissä tulitaisteluissa. Israel ei ole toistaiseksi vahvistanut tietoja tunkeutumisesta.


(MTV3-STT-AFP-Reuters-AP)

Lue myös:

    Uusimmat