Israel iski rajusti palestiinalaiskylään

Ainakin yhdeksän palestiinalaista sai surmansa, kun Israelin sotilaat iskivät Beit Riman palestiinalaiskylään Ramallahin pohjoispuolelle viime yönä, palestiinalaislähteet kertoivat. Israelin radio puolestaan kertoi sotilaslähteitä lainaten, että kuolleita on kymmenen.

Palestiinalaisten mukaan kuolleet olivat palestiinalaismilitantteja, jotka ammuttiin taisteluhelikoptereista. He yrittivät paeta kylästä, jonka palestiinalaisten tankit piirittivät aamuyöstä.

Kylän asukkaat, jotka sotilaat määräsivät kovaäänisillä pysymään sisätiloissa, kertoivat satojen israelilaissotilaiden kulkeneen ovelta ovelle tekemässä kotietsintöjä. Kyläläisten mukaan ainakin 15 tankkia piiritti 4 000 asukkaan kylän aamuyöstä ilman ennakkovaroitusta.

Punaisen puolikuun mukaan Israelin sotilaat kieltäytyivät päästämästä ambulansseja ja lääkintähenkilökuntaa kylään usean tunnin ajan. Kun lääkintähenkilökunta lopulta pääsi kylään, heitä kiellettiin käyttämästä ambulanssejaan.

Israelin pääministeri Ariel Sharon sanoi keskiviikkona Israelin parlamentissa knessetissä, että armeija oli tehnyt "hyvin tärkeitä pidätyksiä" viime yönä. Sharonin mukaan pidätetyt kuuluivat "terroristijärjestöihin".

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat