Israel iski ohjuksilla Gazaan

Ainakin kaksi palestiinalaista on saanut surmansa Israelin Gazaan tekemässä ohjusiskussa. Palestiinalaislähteiden mukaan surmansa saaneet olivat Islamilainen jihad -järjestön jäseniä.

Israelin armeijan helikopteri ampui kolme ohjusta asuinrakennukseen Gazan kaupungin laitamille. Haavoittuneita on sairaalalähteiden mukaan ainakin 14, muutama heistä lapsia.

Hyökkäys tehtiin joitakin tunteja sen jälkeen, kun Israelin turvallisuudesta vastaavat ministerit olivat päättäneet Gazaan tehtävästä kostoiskusta. Kyseessä on kosto israelilaiseen Ashdodin kaupunkiin sunnuntaina tehdyistä itsemurhaiskuista, joissa kuoli kymmenen ihmistä.

Israelin armeijan edustaja vahvisti illalla, että Jihad oli ollut ohjusiskun kohteena.

Israelin pääministerin Ariel Sharonin ja palestiinalaisten pääministerin Ahmed Qurien oli ollut määrä tavata tällä viikolla. Israel kuitenkin perui tapaamisen itsemurhaiskujen vuoksi. Sharon sanoi parlamentille eilisiltana, ettei Israelilla ole kumppania rauhanneuvotteluihin.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat