Israel iski jälleen Etelä-Libanoniin

Israelin hävittäjät iskivät viime yönä Etelä-Libanonissa oletettuihin ääri-islamilaisen Hizbollah-järjestön sissitukikohtiin, kertoi libanonilainen turvallisuuslähde tänään.

Israelin vetäytyminen sujuu sotaisasti

Kaksi Israelin hävittäjää tulitti kohteita Iqmatan kylän läheisyydessä Israelin turvallisuusvyöhykkeen pohjoispuolella. Mahdollisista haavoittuneista ei olle tietoa. Israel on sanonut lopettavansa 22 vuotta kestäneen miehityksen Etelä-Libanonissa heinäkuussa tai mahdollisesti jopa aikaisemmin.

Miehityksen lopettamista valmisteleva Israelin armeija kertoi siirtäneensä jo toisen Etelä-Libanonissa sijaitsevan etuvartioaseman sotilaallisen liittolaisensa, Etelä-Libanonin armeijan SLA:n haltuun. Rotemin etuvartioasema Israelin miehitysvyöhykkeen länsiosassa luovutettiin SLA:lle, jotta tämä voi "paremmin puolustaa kylänsä lähellä sijaitsevaa aluetta", armeijan lausunnossa sanottiin.

Maanantaina Israelin armeija luovutti SLA:lle Taibehin etuvartioaseman. Tukikohta on ollut Syyrian ja Iranin tukeman Hizbollahin päivittäisten iskujen kohde sen jälkeen, kun Israelin "turvallisuusvyöhyke" perustettiin vuonna 1985.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat