Israel hautasi surmatut tytöt

Seitsemän koulutyttöä, jotka jordanialainen sotilas ampui Israelin ja Jordanian rajalla eilen, haudattiin suuren väkijoukon saattamana myöhään samana iltana.

Ortodoksijuutalaisen tavan mukaan tytöt haudattiin kotikaupunkeihinsa, Bet Shemeshiin ja läheisiin yhteisöihin, mahdollisimman pian kuoleman jälkeen. Hautajaisiin osallistui tuhansia surijoita. Läsnä olivat myös Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja joukko muita ministereitä.

-Heidät murhattiin vain yhden asian tähden - siksi että, he olivat israelilaisten lapsia, Netanyahu sanoi muistopuheessaan. Puheessa oli havaittavissa viittauksia viimeaikaisiin tapahtumiin, jotka ovat kiristäneet arabien ja israelilaisten välejä.

Väkijoukko ilmaisi surunsa rauhallisesti. Kostoa vaativia huutoja ei kuultu, toisin kuin monissa aikaisemmissa tilaisuuksissa, jolloin hautaan on saatettu arabien ampumia juutalaisia.

Israel päätti eilen sulkea turisteilta "Rauhan saareksi" kutsutun alueen, jossa ampumavälikohtaus sattui.

Ampujan äiti on pyytänyt Jordanian kuningas Husseinilta armoa pojalleen, jonka hän sanoi olevan mielenvikainen. Ampuja on pidätetty, mutta teon motiivi ei ole toistaiseksi selvinnyt.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat