Isohaaran voimalaitokselle saatiin uusi muuntaja

Voimalaitoksen uuden puolen kaksi yksikköä olivat viikon ajan poissa käytöstä tulipalon vuoksi. Palosta aiheutui ainakin miljoonan euron aineelliset vahingot.

Keminmaan Isohaaran uusi voimalaitos on saatu jälleen toimintaan. Tulipalossa tuhoutuneen päämuuntajan tilalle on saatu varamuuntaja. Se kytkettiin valtakunnan verkkoon viime yönä.

Voimalaitoksen päämuuntaja tuhoutui tulipalossa viikko sitten. Sen vuoksi voimalaitoksen uuden puolen kaksi yksikköä olivat viikon ajan poissa käytöstä.

Pohjolan Voiman voimalaitospäällikön Reijo Mustosen mukaan toiminta saatiin käynnistettyä nopeasti uudelleen, sillä uusi muuntaja saatiin voimalaitokselle parissa päivässä. Varamuuntaja kuljetettiin vesivoimalaitokselle teollisuuden varamuuntajapoolista.

- Tulipalossa tuhoutuneen päämuuntajan purkutöissä ja kaapeloinnissa aikaa kului viikon verran, Mustonen summaa.

Tulipalossa tuhoutunut 100 000 kilon muuntaja on kuljetettu voimalaitokselta tehtaalle, ja vaurion syytä ryhdytään selvittämään lähipäivinä. Mustonen on aiemmin arvioinut, että tulipalon syynä oli muuntajan sisäinen vika.

Tehtaalla selvitetään, voiko muuntajaa korjata, vai joudutaanko tuhoutuneen tilalle tilaamaan uusi. Uuden muuntajan toimitusaika on pisimmillään jopa vuosi.

Tulipalosta aiheutui ainakin miljoonan euron aineelliset vahingot.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat