Iso H paikkojen tuhoamisesta itsenäisyyspäivänä: Lapsellista ja hyödytöntä

Anarkistimielenosoitukseen itsenäisyyspäivänä osallistunut räppäri Iso H tuomitsee paikkojen tuhoamisen mutta puolustaa mielenosoituksen perimmäistä tarkoitusta.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitusten jälkipuinti on alkanut.

Osa mielenosoittajista aiheutti yli 100 000 euron vahingot rikkomalla kiinteistöjen ikkunoita, tuhoamalla autoja ja sotkemalla seiniä.

Poliisin suojissa yönsä vietti 23 kiinniotettua. Heistä suurinta osaa epäillään vahingonteoista. 

Mukana mielenosoituksessa oli myös räppäri Iso H eli Heikki Rosenberg. Linnassa juhlineen Elastisen bänditoveri tuomitsee paikkojen tuhoamisen Radio Novan Enbuske ja Linnanahde Crew’n haastattelussa.

– Itse en ole rikkonut mitään. En myöskään hyväksy toisten ihmisten yksityisomaisuuden tuhoamista enkä pidä sitä kannatettavana toimintamuotona. Poliisin mukaan vahingonteoista epäillään kolmeatoista mielenosoittajaa. Kaikkiaan mielenosoituksessa oli kuitenkin yli 200 ihmistä.

Iso H ei usko äänestämisen kaltaiseen vaikuttamiseen

Mielenosoittajilla oli Iso H:n mukaan selvä viesti.

– En henkilökohtaisesti hyväksy sitä, että toisilla ihmisillä on oikeus hallita toisia ihmisiä ja sanella sitä, miten pitää elää olla. Tietysti siihen pisteeseen asti, ettei kukaan aiheuta toiselle mitään vahinkoa. Maailmassa kaiken pitäisi perustua vapaaehtoisiin sopimuksiin. Eikä ole olemassa sellaista sopimusta, jonka minä olisin allekirjoittanut ja jossa minä hyväksyisin vaikkapa sen, miten Suomessa on valtarakenteet rakennettu.

Parlamentarismissa on Iso H:n mukaan merkittäviä ongelmia.

– Esimerkiksi minulla ei ole samoja oikeuksia kuin vaikkapa kansanedustajilla. Vaikka äänestäisin – mitä en kyllä tee – en voisi luovuttaa pois oikeuksia, mitä minulla ei ole alun perinkään ollut.

”Suomen lipun polttaminen olisi veren kaivamista nenästä”

Iso H tähdentää, että anarkistit eivät vastustaneet mielenosoituksellaan vain Linnan juhlia.

– Yleinen väärinkäsitys on, että olisimme vastustaneet näitä yksiä bileitä. Yhdet juhlat sinne tänne – kyse on koko arvomaailmasta. Samaan aikaan, kun suuri osa kansasta elää yhä kurjistuvimmissa oloissa ja köyhät leipäjonoissa, eliitti juhlii Linnan juhlissa. Vastustimme epätasa-arvoa, emme itse bileitä.

Suomen lipun polttamisen kaltaisiin protesteihin Iso H ei ryhtyisi.

– Olen enemmän huolissani niitä ihmisistä, joita lippu symboloi, kuin itse symbolista. Lipun polttaminen olisi veren kaivamista nenästä ja yhtä hyödytöntä kuin näiden kauppojen ikkunoiden rikkominen itsenäisyyspäivänä: lapsellista ja hyödytöntä.

Lue myös:

    Uusimmat