Ismo Leikolaa viedään maailmalle: Keikkoja myös Australiassa ja Euroopassa

Maailman hauskimmaksi valittu Ismo Leikola suunnittelee keikkoja Suomen ja Amerikan lisäksi myös muualle maailmaan.

Stand up -koomikko Ismo Leikolalla on takanaan poikkeuksellinen syksy. Alun perin hänen oli tarkoitus keikkailla ahkerasti ympäri Suomea, ja aikataulut oli jo lyöty lukkoon.

Sitten tuli kutsu Yhdysvalloissa järjestettävään Funniest Person in The World -kilpailuun, jonka Leikola lopulta voitti.

– Onhan tämä tuntunut aika hämärältä. Aikatauluja on pitänyt laittaa uusiksi, ja nyt yhtäkkiä ulkomailta tulee keikkapyyntöjä, Enbuske & Linnanahde Crew'n vieraaksi saapunut Leikola selittää MTV.fille.

Konkreettisin seuraus voitosta on se, että Leikola pääsee nyt kokeilemaan oikeaa Amerikan-valloitusta. Keväällä hän lähtee isolle kiertueelle ympäri Yhdysvaltoja.

– Kilpailun myötä Amerikkaan on avautunut Ismon mentävä aukko. Aikaisemmin sinne yrittäminen oli enemmänkin pikkukivien heittämistä ikkunaan. Kiertueen suhteen kaikki on vielä auki, mutta suunnitelmissa on, että se alkaisi maaliskuussa, Leikola kuvailee.

Sitä ennen luvassa on Suomen-kiertue helmikuussa. Myös muualle ulkomaille Leikolaa on jo kosiskeltu.

– Erilaisista maista on tullut kyselyjä. Tässä vaiheessa olemme sopineet lähinnä pistokeikkoja. Juuri sovimme Brysseliin pari keikkaa ja olen lähdössä myös Australiaan, Leikola kertoo.

Hän on huomannut, että voitto on lisännyt kiinnostusta myös Suomessa.

– Jossain määrin olen huomannut, että sellaisetkin, jotka ovat ennen suhtautuneet skeptisesti suomalaiseen stand up:iin, ovat nyt alkaneet kiinnostua.

Katso myös Leikolan haastattelu Enbuske & Linnanahde Crew'sta.

Lue myös:

    Uusimmat