Ismo Leikola mietteliäänä lastenhankinnasta: Aiheesta ollut teoreettista puhetta

Stand up -komikko Ismo Leikola viilettää keikoilla niin Suomessa kuin maailmalla. Vaimo on hänelle tärkeä tuki.

Stand up -koomikko Ismo Leikola on jo vuosikausien ajan villinnyt persoonallaan ja huumorillaan Suomen klubeilla. Viime vuoden lokakuussa Leikola voitti Laugh Factoryn kansainvälisen Maailman hauskin ihminen -stand up -kilpailun ja pääsi voiton myötä kiertueelle Amerikkaan.

Mukana pyörityksessä Leikolan tukena on ollut hänen vaimonsa. Koomikko onkin kiitollinen siitä, että ” vaimo on edelleen innoissaan minun hommistani”.

– Vaimo on tosi hyvin tukena tässä. Hän jeesailee ja ideoimme juttuja yhdessä. Vaimo elää tosi hyvin mukana ja tykkää olla reissuillakin mukana. Meillä kun ei lapsiakaan ole, niin on helpompaa lähteä. Hän varmasti kovasti odottaa sitä, että pääsee uudestaan Amerikkaan.

MTV.fi tapasi Leikolan tiistaina Lasipalatsilla lehdistötilaisuudessa, jossa esiteltiin Elisa Viihteen tulevaa Ismo Leikola -sarjaa.  Käsikirjoitetussa komediasarjassa on esillä myös Ismon ”vaimo”, tosin näyttelijän suorituksen kautta.

Tilaisuudessa Leikola kertoi sarjan ammentavan tarinaa niin hänen tosielämästään kuin mielikuvituksesta. Myös parisuhde on esillä ja yhtenä aihepiirinä myös mietinnät lasten hankkimisesta.

– Monet pohtivat, että pitäisikö sitä lisääntyä. Se on yksi teema. Monethan tekevät niin, että hommaavat lapsia mukaan pyörimään, Leikola muotoilee tilaisuudessa.

Teemana lastenhankinta ja aiheen miettiminen liippaa läheltä myös koomikon tosielämää.

– Meillä on ollut aiheesta sellaista hyvin teoreettista puhetta. Voi olla että aihe ei olekaan ajankohtainen, se on juuri sitä pohdintaa. Sarjassakin aihetta pohditaan, Ismo kertoo MTV.fille.

Sarjan teaserissa nähdäänkin koomikko heti ”tositoimissa” eli seksikohtauksessa. Leikola myöntää, että näyttelijänä siipiään kokeilevalle koomikolle kohtauksen kuvaus oli jännittävää.

– Se oli hyvin kohtaus, jota kuvattiin pitkäkestoisesti ja monesta kulmasta. Jännäähän se oli, että ihan tämmöisiinkin hommiin piti mennä, eihän siinä nyt onneksi kaikkia likaisia yksityiskohtia näytetty. Muutenkin näytteleminen on minulle aika uutta ja heti ensimmäisenä päivänä tuollainen intiimikohtaus. Olihan siinä paineita, suorituspaineita, Leikola veistelee stand up -tyyliinsä.

 Katso sarjan teaser:

Lue myös:

    Uusimmat