Ismo Leikola: Laihdutusprojekti on vielä kesken

Stand up -koomikko Ismo Leikola pudotti painoaan reilusti, mutta haluaa vielä jatkaa.

Leikolan laihdutusprojektia on seurattu televisiossa ja siitä on myös kirjoitettu paljon lehdissä. Koomikko kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille lähteneensä julkiseen laihdutukseen mukaan sen vuoksi, että saisi paremmin motivaatiota sille.

Leikola sanoo pudottaneensa painoaan 20 kiloa.

– Seitsemän kiloa pitäisi vielä saada pois. Olin juuri viikon lomalla, jolloin pääsi tulemaan pari kiloa takaisin, kertoo Leikola.

Monelle rajusti laihduttaneelle on paino tullut myös nopeasti takaisin. Leikola on päättänyt pitää painonsa alhaalla ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja myös jatkossa. Kuitenkin keikkatyö ja myöhään yöllä tapahtuvat esiintymiset tuovat terveellisille elämäntavoille haasteen.

– Olen ajatellut miten helppoa se olisi, jos olisin illat kotona ja voisin tehdä itse ruokaa. Keikkamatkoilla tulee helposti mentyä huoltoasemalle tai grillille ja ottaa lihapiirakka.

Miten koomikko aikoo selviytyä keikkamatkoilla ilman sortumista epäterveelliseen ruokaan?

– Pitää käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja kinuta ravintoloista jotain terveellisempää. Ja kyllä myös grilleiltä saa kokolihaa, joten kyllä sen pitäisi onnistua.

(MTV3–KALLE VÄISTÖ)

Lue myös:

    Uusimmat