Islantilaiset torjuivat Icesave-lain

Islantilaiset ovat torjuneet kansanäänestyksessä sopimuksen, joka määrittää Icesave-pankin kaatumisesta seuranneiden korvausten maksua Britannialle ja Hollannille.

Reilusti yli 90 prosenttia antoi äänensä korvauksia vastaan. Kyllä-ääniä oli vain alle kaksi prosenttia äänistä.

Äänestysinto oli odotetusti heikompaa kuin yleensä Islannissa, uurnilla kävi myöhäisillan tietojen mukaan noin puolet äänestäjistä.

Icesave oli islantilaisen Landsbankin nettipankki, joka kaatui finanssikriisin seurauksena syksyllä 2008. Eilen äänestettiin siitä, pitäisikö Islannin korvata Britannialle ja Hollannille 4 miljardia euroa, jolla maat korvasivat kansalaisilleen heidän menetettyjä talletuksiaan.

Kielteinen äänestystulos oli nyt odotettu. Islanti on neuvotellut uudesta korvaussopimuksesta Hollannin ja Britannian kanssa jo pitkään, ja jo nyt tiedetään, että pöydällä on parempi sopimus kuin se mistä äänestettiin.

Maan ulkoministerin, Össur Skarphedinssonin mukaan neuvottelut Britannian ja Hollannin kanssa jatkuvat pian.

Monelle islantilaiselle käynti uurnilla oli kuitenkin tärkeää muista syistä. Se oli tapa kertoa mielipide kuralla olevan maan taloudenpidosta.

- Tässä on kyse paljon muustakin kuin Icesavesta. Äänestämme muutoksen puolesta, tarvitsemme suuren muutoksen, äänestämässä käynyt Martin sanoi.

Islannin hallitus on ilmoittanut, ettei se aio erota äänestystuloksen vuoksi.

Katso Helena Liikasen raportti Reykjavikista

Lue myös:

    Uusimmat