Islannin parlamentti puoltaa palestiinalaisvaltiota

Islannin parlamentti puoltaa palestiinalaisalueiden tunnustamista itsenäiseksi valtioksi. Äänestys pidettiin eilen illalla. 63-paikkaisen parlamentin jäsenistä 38 kannatti vuoden 1967 kuuden päivän sodan rajoihin perustuvan Palestiinan valtion tunnustamista.

Maan ulkoministeriö totesi tiedotteessaan, että se kehottaa israelilaisia ja palestiinalaisia etsimään kriisiin rauhanomaista ratkaisua kansainvälisen lainsäädännön ja YK:n päätöslauselman puitteissa. Tiedotteessa vedottiin myös palestiinalaispakolaisten kotiinpaluun puolesta.

Islanti oli ensimmäinen palestiinalaisvaltion tunnustamisesta äänestänyt Länsi-Euroopan maa. Äänestystuloksella arvioidaan olevan lähinnä symbolista painoarvoa. Toistaiseksi palestiinalaisten yritykset saada valtiolleen YK:n tunnustus ovat kariutuneet.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat