Islannin ex-pääministeri joutui oikeuden eteen

Islannissa on jatkettu oikeudenkäyntiä, jossa maan entistä pääministeriä Geir Haardea syytetään osallisuudesta vuoden 2008 pankkikriisiin. Tuolloin Islannin pankkijärjestelmä luhistui ja ajoi maan polvilleen.

Haardea syytetään valtakunnanoikeudessa muun muassa Icesave-pankin kaatumisesta. Hän on ensimmäinen ministeri, joka on joutunut valtakunnanoikeuteen.

-Kiistän kaikki syytteet, sillä en usko, että niille on perusteita, Haarde sanoi oikeusistunnon alkajaisiksi.

Jos Haarde todetaan syylliseksi, hän voi saada kahden vuoden vankeustuomion. Oikeudenkäynnin on määrä kestää kymmenen päivää.

Islannin talouskriisiä selvittänyt tutkimuslautakunta katsoi vuonna 2010, että kaikkiaan neljä ministeriä oli vastuussa maan ajautumisesta vararikkoon. Parlamentti päätti kuitenkin samana vuonna, että vain Haarde asetetaan syytteeseen.

Tämän vuoden alusta alkaen parlamentissa on pohdittu Haardea vastaan nostetuista syytteistä luopumista. Viime viikolla kansanedustajat päättivät kuitenkin, että oikeudenkäynti voi jatkua.

(MTV3 - STT - AFP - TT)

Lue myös:

    Uusimmat