Islamilaiset maat katkaisemassa Israel-suhteet

Islamilaisten maiden huippukokous on Qatarissa koolla päättämässä mahdollisesta Israelin-suhteiden katkaisemisesta.

Islamilaisten maiden OIC-järjestön odotetaan hyväksyvän kokouksessaan suosituksen, jonka mukaan maat katkaisevat suhteensa Israeliin. Maiden ulkoministerit hyväksyivät jo perjantaina asiaa koskevan päätöslauselmaluonnoksen. Järjestössä on 56 jäsenmaata.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat sanoi omassa puheenvuorossaan, että palestiinalaiset aikovat jatkaa kansannousuaan Israelia vastaan huolimatta kuolonuhrien suuresta määrästä.
-Huolimatta raskaista inhimillisistä tappioista, väkemme jatkaa päättäväisempänä kuin koskaan Al-Aqsan tapahtumista alkanutta kansannousuaan yhdessä veljiemme ja ystäviemme kanssa, Arafat vakuutti.

Pyhä sota?

Sudanin presidentti Omar Hassan al-Bashir kehotti omassa puheenvuorossaan islamilaisia maita aloittamaan pyhän sodan eli jihadin arabien maiden vapauttamiseksi. Islamilaiset maat eivät ole käyttäneet termiä sitten vuoden 1991.
-OIC on pidättynyt julkilausumissaan kehotuksista pyhän sodan aloittamiseen tukeakseen Lähi-idän rauhanprosessia, Bashir sanoi.
-Mutta viime aikojen tapahtumat miehitetyillä alueilla ovat osoittaneet, että pyhä sota on ainoa tapa saada oikeutta viholliselta, joka ei usko rauhan ja vuoropuhelun kieltä, hän jatkoi.

Kofi Annan

Kokouksessa puhunut YK:n pääsihteeri Kofi Annan puolestaan kehotti osallistujia olemaan tukematta vihaa ja väkivaltaa. -Se kysymys joka meidän tulee asettaa palestiinalaisille ja israelilaisille tässä kokouksessa ja koko maailman edessä on: Miten lopettaa väkivalta ja tappaminen ja miten kunnioittaa jokaisen elämän, niin palestiinalaisen kuin israelilaisen, niin vanhan kuin nuoren, pyhyyttä, Annan vetosi.

Palestiinalaisten puolesta on tänään osoitettu mieltä Lähi-idän maassa Jemenissä, jonka pääkaupungissa oli jopa puoli miljoonaa naista jättimarssilla. Jemeniläisnaiset halusivat painostaa islamilaismaita konkreettisiin toimiin palestiinalaisten hyväksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat