Islamilainen puolue voittoon Turkin parlamenttivaaleissa

Islamilainen oikeus- ja kehityspuolue on voittamassa Turkin parlamenttivaalit. Nykyiset hallituspuolueet ovat kärsimässä tappion.

Islamilainen oikeus- ja kehityspuolue AKP on voittamassa Turkin parlamenttivaalit. Valtiollisen television tietojen mukaan puolue on saavuttanut vaalivoiton, kun annetuista valtaosa on laskettu.

AKP on ilmoittanut valitsevansa pääministeriehdokkaan lähipäivien aikana.

Pääministeri Bülent Ecevitin johtaman hallituksen kolme puoluetta ovat siten kokemassa suurtappion. Ecevit on jo myöntänyt tappion ja sanonut, ettei tulos yllättänyt häntä.

Talouslama muutoshalujen taustalla



Vallanvaihdosta on osattu odottaa, sillä Turkkia koettelee pahin talouslama sitten toisen maailmansodan, eivätkä sen ponnistelut EU:n jäsenyyden saavuttamiseksi ole tuottaneet tulosta.

Turkissa äänestäminen on pakollista. Lopullisia äänestystuloksia odotetaan huomenna.

(MTV3-STT-Reuters)

(Kymmenen uutiset 03.11.2002).

Lue myös:

    Uusimmat