Isku tehostaa toimintaansa ja vähentää 100-200 työpaikkaa

Toimitusjohtajan mukaan yt-neuvotteluissa ei ole kyse joukkoirtisanomisista.

Lahtelainen huonekalu- ja levykonserni Isku vähentää 100-200 työpaikkaa osana kannattavuusohjelmaansa. Yt-neuvotteluja käydään yksikkökohtaisesti konsernin kuudessa yhtiössä.

- Osassa yt-neuvottelut ovat päättyneet jo viime syksynä, osassa ne ovat päättyneet alkuvuodesta, osassa ne ovat kesken ja joissakin on taidettu avata vasta joku viikko sitten, toimitusjohtaja Eero Leskinen kertoo.

Iskulla on tällä hetkellä vajaat 1800 työntekijää. Leskisen mukaan yt-neuvotteluissa ei ole kyse joukkoirtisanomisista, vaan kyseessä on toiminnan kehittäminen ja sitä seuraava tehokkuuden paraneminen, joka johtaa henkilöstön vähenemiseen.

- Esimerkiksi jokainen Isku Kodin myymälä käydään yksikkönä läpi ja katsotaan, mitä tehostamismahdollisuuksia siellä on.

Kannattavuusohjelma aloitettiin tammikuussa 2005, kun Iskun tuotanto jaettiin useammaksi yhtiöksi.

- Konsernin eri yhtiöitä kehitetään tasaisesti niin, että konserni pystyy olemaan kilpailukykyinen ja toimimaan jatkossakin Suomessa, Leskinen perusteli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat