Isisin kauppaamat ja raiskaamat viruvat pakolaisleireillä, eikä ketään vaikuta kiinnostavan

Amine, 38, menetti miehensä ja veljensä Isisin ottaessa Pohjois-Irakin Sinjarin kaupungin haltuunsa. Aminen ja hänen poikansa järjestö otti vangikseen ja myi orjiksi. Pian kaappauksen jälkeen Amine joutui eroon pojastaan.

– Minut myytiin 24 000 dollarilla ja poikani 14 000 dollarilla, Amine kertoo.

Tässä jutussa vain etunimellään esiintyvä Amine kertoo, että hänet vietiin useisiin eri paikkoihin ja hän liikkui Isisin mukana, kun järjestö pakeni Yhdysvaltojen johtamia ilmaiskuja. Lopulta Amine päätyi Mosuliin. Siellä alkaneiden taistelujen päätteeksi Irakin kurdien peshmerga-joukot pelastivat hänet.

– Minun kaltaisiani naisia on tuhansia. Meitä myytiin kuten eläimiä. He raiskasivat meitä. Heidän silmissään meillä ei ollut mitään arvoa.

Amine kertoo, että hänet ja monet muut asetettiin markkinoilla esille kuin eläimet. Ihmiset tulivat ja valitsivat naisen, josta pitivät eniten. Jotkut naisista ostettiin vaimoiksi, toiset kotiapulaisiksi.

– Olimme orjia, ja niistä, jotka maksoivat meistä eniten, tuli meidän omistajiamme.

"Unohtaminen on mahdotonta"

Nyt Amine, hänen poikansa ja heidän perheensä asuvat Shariyan pakolaisleirillä Irakin Kurdistanissa. Leirillä asuu pari vuotta vanhojen tietojen mukaan lähes 16 500 jesidiä.

Suurin osa jesideistä on asunut Pohjois-Irakissa. He ovat etnisesti kurdeja, mutta toisin kuin monet kurdit, he harjoittavat uskontonaan jesidismiä.

– Poikani ei halua kuulla mitään niistä ajoista. Jos joku alkaa puhua, hänestä tulee aggressiivinen, Amine sanoo.

Aminen mukaan elämä ei enää koskaan ole kuin ennen. Tapahtuneita on vaikea kuvailla, ja monet eivät löydä sanoja ollenkaan.

– Ajattelen välillä, miten nämä ihmiset (Isisin jäsenet) voivat olla sellaisia ja miten toisille voi tehdä tällaista.

Pelko Isisistä elää yhä, sillä alueella on yhä terroristijärjestön soluja. STT:n haastattelemat jesidit kertovat, että Isisin joukkoja oli vain hieman aiemmin tunkeutunut leiriin ja polttanut telttoja, joissa ihmisiä nukkui.

Osa paenneista kuoli janoon

Murad Deves, 65, onnistui pakenemaan joidenkin perheenjäsentensä kanssa Sinjarista. Devesillä ei kuitenkaan ole tietoa, mitä kaikille paenneille sukulaisille tapahtui. Moni pakeni vuoristoon, mutta yli 50 asteen kuumuudessa osa kuoli janoon.

– Ne päivät olivat häpeäksi inhimillisyydelle, ja kaikki tapahtui koko maailman silmien edessä.

Lopulta kurdijoukot Turkista ja Syyriasta tulivat apuun ja saivat luotua käytävän, josta jesidit pääsivät ensin pakenemaan Syyriaan ja sitä kautta Irakin Kurdistaniin.

Devesin ja monien muiden oli tarkoitus olla Shariyan leirillä vain lyhyen aikaa, mutta nyt heidän saapumisestaan leirille on kulunut jo vuosia. Leirillä ei ole töitä lapsille eikä tulevaisuuden näkymiä nuorille.

Naem Resa Ali, 56, kertoo, että leirillä täytyy tehdä kaikki alusta alkaen itse. Lääkäriin ei pääse, vaikka leirillä on paljon sairauksia, jotka leviävät nopeasti.

– Täällä pitää elää todella alkukantaisissa oloissa, Ali sanoo.

– Emme tiedä, mitä teemme. Emme tiedä, milloin sota loppuu ja milloin voimme palata kotiin, Deves kertoo.