Britanniassa on käyty oikeutta nuoren radikalisoituneen brittimiehen vanhempia vastaan. "Jihadisti Jackina" tunnettu Jack Letts kääntyi jo 16-vuotiaana vanhempiensa siunauksella islamin uskoon ja radikalisoitui nopeasti. Tapauksesta uutisoi muun muassa The Telegraph.
Nyt vuosia myöhemmin pojan vanhemmat John Letts ja Sally Lane ovat syytettyinä terrorismin rahoittamisesta.
Vuonna 2014 Jack Letts täytti 18 vuotta ja lähti toteuttamaan väkivaltaista kutsumustaan. Hän matkusti Lähi-Itään ja oleili tiettävästi ainakin Syyriassa ja Irakissa. Hänen uskotaan liittyneen terroristijärjestö Isisin riveihin.
Lähipiiri huolestui, mutta maksoi silti
Britanniasta poistuneen miehen käytös alkoi pian huolestuttaa hänen lähipiiriään. Poika piti yhteyttä vanhempiinsa muun muassa Facebookin välityksellä.
Vuonna 2016 hän kirjoitti armeijaan liittyneen Facebook-kaverinsa päivitykseen väkivaltaisia kommentteja. Brittiarmeijaan liittynyt koulukaveri oli julkaissut kuvan, jossa tämä poseerasi yhdessä palvelustovereidensa kanssa.
Jack Letts kommentoi, että hän olisi kovasti halunnut toteuttaa itsemurhaiskun kuvassa esiintyneitä ihmisiä vastaan.
Miehen vanhemmat olivat järkyttyneitä ja kehottivat poikaansa lopettamaan typeryydet. Poika vastasi, että hänen mielestään brittiarmeijaa vastaan iskeminen olisi ylistämisen arvoinen teko, mikäli iskun tarkoitusperä olisi oikea.
– Tappaisin ilomielin omin käsin jokaisen kuvassa olevan sekä Linusin (entinen koulukaveri) yksikön jäsenet, Jihadisti Jack kirjoitti.
Jack Letts kirjoitti äidilleen ja veljelleen halunneensa aidosti leikata entisen koulukaverinsa pään irti.
– Toivon, että hän on jonain päivänä Bejissä tai Fallujahissa ja näkee minut, kun ammun kuusi luotia hänen päähänsä.
Äiti oli kirjoittanut Facebookissa toivoneensa, että pään irti leikkaamiseen viittaavat kommentit olisivat olleet jonkun muun pojan tiliä käyttäneen sanoja.

