Isis-järjestö julkaisi mestausvideon – aitoutta ei ole vahvistettu

Ääri-islamilainen Isis väittää teloittaneensa amerikkalaisen toimittajan kostoksi Yhdysvaltojen ilmaiskuista Irakissa.

Lisäksi järjestö kertoo vanginneensa toisen amerikkalaistoimittajan. Järjestön mukaan miehen kohtalo riippuu presidentti Barack Obaman seuraavasta siirrosta.  

Isis julkaisi uusimman propagandavideonsa sosiaalisessa mediassa illalla.

Viestiksi Amerikalle nimetty video julkaistiin sosiaalisessa mediassa, eikä sen aitoutta ole toistaiseksi voitu varmistaa.

Uutistoimistojen mukaan naamioitu mies mestaa videolla miehen, joka on tiettävästi kaksi vuotta sitten Syyriassa kadonnut amerikkalainen toimittaja James Foley.  

– Tiedämme, että odotatte vahvistusta tai vastauksia. Pyydämme kärsivällisyyttä, kunnes kaikki tiedämme lisää. Muistakaa meitä ajatuksissa ja rukouksissa, kerrottiin Foleyn perheen nimissä perustetulla Twitter-tilillä pian videon julkaisun jälkeen.  

Viestiksi Amerikalle nimetty video on katsottu myös Valkoisessa talossa. Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan mukaan on kauhistuttavaa, jos video on aito.  

Foley toimi Lähi-idän kirjeenvaihtajana viisi vuotta, kunnes tunnistamattomat asemiehet sieppasivat hänet marraskuussa 2012. Mestausvideon lopussa kuvissa näytetty, yhä elossa olevaksi väitetty Steven Sotloff puolestaan katosi juttumatkalla Syyriassa viime vuoden heinäkuussa.    

Terroriuhkaus jo aiemmin  

Aiemmin viikolla Isis julkaisi videon, jolla se uhkasi USA:ta terrori-iskulla. Järjestö uhkasi iskeä missä tahansa sijaitsevaan amerikkalaiskohteeseen, jos Yhdysvallat jatkaa ilmaiskuja Isisin taistelijoita vastaan.   

Obama ei ole toistaiseksi kommentoinut videouhkauksia. Hän on kuitenkin määritellyt Isisin uhkaksi USA:n kansalliselle turvallisuudelle. Obaman mukaan maalla on pitkän tähtäimen strategia järjestöä vastaan.  

Äärisunnalainen Isis on saanut jalansijaa muun muassa Syyriassa. Se on myös valloittanut laajoja alueita Pohjois-Irakissa ja iskenyt siviilejä vastaan.  

USA aloitti hiljattain ilmaiskut järjestöä vastaan Pohjois-Irakissa.  Ääri-islamilainen Isis on julkaissut netissä videon, jossa mahdollisesti mestataan kaksi vuotta sitten Syyriassa kadonnut amerikkalainen toimittaja.

Lue myös:

    Uusimmat