Isäpuoli päästettiin vapaaksi: Ei uskottu yrittäneen polttaa perhettään, koska oli uhannut "laittaa heidät kylmiksi"

Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa miehelle, jota syytettiin tapon yrityksestä sekä lukuisista muista rikoksista. Oikeuden mukaan näyttö ei ollut riittävä viidestä tapon yrityksestä tuomitsemiseen. Hänet määrättiin heti vapautettavaksi. 

38-vuotiaan miehen epäiltiin yrittäneen tappaa vaimonsa ja tämän neljä lasta polttamalla perheen talon viime lokakuussa Viitasaarella.

Ennen paloa mies soitti vaimolleen ja kertoi tulevansa ja tappavansa hänet lapsineen. Äiti ja lapset ennättivät lähteä talosta pois ennen palon syttymistä.

Vaimon mukaan syytetty oli uhannut tappaa perheen.

– Hän tulee ja tappaa äidin ja lapset, sittenpähän X (naisen ex-mies) saa puhelun, että XX (nainen) ja lapset ovat kylmänä talossa ja siinäpä sitä on kostoa kerrakseen, oikeuden asiakirjoissa lukee.

Selvityksessä tehtyjen johtopäätöksien mukaan syytetty ei ole kuitenkaan uhannut nimenomaisesti talon polttamisella vaan päinvastoin ilmoittanut lasten löytyvän "kylmänä huoneista", mikä ei oikeuden selvityksen mukaan viittaa polttamalla tehtävään tekoon.

Vapaaksi tutkintavankeudesta

Syytetty myöntää soittaneensa vaimolle, mutta kiistää uhkaukset. Syytetyn mukaan palo on syttynyt palavasta savukkeesta.

Oikeuden mukaan palon syttymissyytä ei osoitettu riittävän selvästi. Sitä kautta jää näyttämättä toteen myös se, että syytetty olisi sytyttänyt palon, joten syyteet viidestä tapon yrityksestä hylättiin.

Oikeus tuomitsi miehen kuitenkin vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen yhdeksästä muusta rikoksesta. Miehellä on aiempaa rikostaustaa henkeen, terveyteen, rauhaan ja vapauteen kohdistuvista rikoksista, minkä käräjäoikeus katsoi rangaistusta koventavaksi asiaksi. 

Mies on ollut tutkintavankeudessa lokakuusta asti, mutta käräjäoikeus määräsi hänet heti vapautettavaksi. Päätöksen mukaan vankeudessa pitäminen olisi ollut mahdollista, jos tuomio olisi ollut yli kaksi vuotta vankeutta. 

Mies on oikeusprosessin aikanakin uhannut naista ja tämän tytärtä. Hän on muun muassa soittanut puhelun, jossa sanoi, että "vainoaa heitä koko loppuelämän, eivätkä he pääse minnekään karkuun".

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti

Lue myös:

    Uusimmat