Isänsä ampumisesta epäilty määrättiin mielentilatutkimukseen

Niin sanotussa Aikatalon ampumistapauksessa murhasta syytetty 20-vuotias mies on määrätty mielentilatutkimukseen.

Oikeus ei vielä tämänpäiväisessä välituomiossaan ottanut kantaa siihen, minkä rikoksen tunnusmerkistön teko täyttää. Mies pidetään edelleen vangittuna Vantaan vankilassa.

Parikymppinen mies ampui isänsä kiväärillä keskellä päivää syyskuussa. Tapahtumapaikkana oli kiinalaisravintola Helsingin ydinkeskustassa.

Syyttäjä vaatii pojalle elinkautista vankeutta murhasta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Puolustus myöntää tapon.

Poika on kertonut olleensa vihainen isälleen, koska tämä oli pakottanut hänet urheilemaan liian kovaa nuorempana. Urheilu poiki kovat jalkakivut.

Poika kertoi kuulusteluissa poliisille, että ajatus surmatyöstä tuli mieleen tekopäivän aamuna. Silloin hän oli päättänyt, että tappaa joko itsensä tai isänsä.

Oikeudessa hän kuitenkin sanoi miettineensä isän ampumisesta ensimmäisen kerran vasta junassa. Lopullinen päätös syntyi juuri ennen ampumista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat