Isäksi tuleva Jani Toivola: Onnitteluja yllättävissä tilanteissa

Loppuvuodesta isäksi tuleva kansanedustaja Jani Toivola (vihr) kertoi Radio Novalla saaneensa onnitteluja mitä yllättävimmissä tilanteissa.

Radio Novan Enbuske&Linnanahde Crew’n aamulähetyksessä vieraillut JaniToivola ilmoitti viime viikolla tulevansa isäksi loppuvuodesta. Toivolasta tulee lapsen lähivanhempi.

Ilmoituksen myötä Toivolalle on sadellut onnitteluja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin.

– Onhan se hämmentävää, kuten jo jossain totesinkin. Paljon on tullut onnitteluja. Eilen olin kuntosalilla ja siinä bodasin, niin vieressä yhtäkkiä hyvin karskin näköinen mies otti kuulokkeet pois ja sanoi, että onnea isäksi tulon johdosta, niin onhan se tosi hauskaa, Toivola kertoi hyväntuulisena aamuradiossa.

Jani Toivola vieraili Radio Novalla puhumassa koulukiusaamista ehkäisevästä kaveriviikosta. Juontaja Tuomas Enbuske toivoi, että koulumaailmassa asiat olisivat muuttuneet jälleen hieman parempaan suuntaan, kun Toivolan lapsi aloittaa koulutiensä. Juontaja tosin muistutti, että asiat ovat muuttuneet huimasti hänenkin kouluajoistaan.

– Aivan ehdottomasti joo, että en enää vetoaisi siihen omaan aikaan. Kyllähän siellä on vissiin jotain tehty sen jälkeen, Toivola letkautti.

Kuuntele koko haastattelu Radio Novan sivuilta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat