Isabel raivoaa Atlantilla

Yhdysvaltain itärannikkoa uhkaava hirmumyrsky Isabel on heikentynyt selvästi. Vuorokausi sitten Isabel puhalsi 225 kilometrin tuntinopeudella, mutta nyt tuuli on laantunut 170 kilometriin tunnissa.

Kyseessä on silti yhä hirmumyrsky. Sen uskotaan iskevän Pohjois-Karoliinaan torstaina ja viranomaiset ovat kehoittaneet evoakoimaan satatuhatta ihmistä myrskyn tieltä. Laivasto on siirtänyt sotalaivojaan ja sukellusveneitään ulos merelle turvaan myrskyltä. Hirmumyrskyn uskotaan nostattavan rannikolla yli kolmimetrisen aallokon. Satamaan on jäänyt 25 alusta, joita ei voida siirtää esimerkiksi keskeneräisten korjaustöiden takia. Washingtonin lähellä olevasta Andrewsin ilmavoimien tukikohdasta lentokoneita on lähetetty turvaan kauemmaksi sisämaahan. Siirrettyjen koneiden joukossa on myös presidentin lentokone Air Force One.

Viranomaiset ovat huolissaan, että tiedot tuulen lievästä laantumisesta saavat ihmiset lopettamaan myrskyyn varautumisen. -Herpaantuminen tulisi kalliiksi, sanoo myrskyennustuskeskuksen johtaja.

Myrskyn silmä on vajaan tuhannen kilometrin päässä Yhdysvaltain itärannikon rantaviivasta ja sen keskuksen arvioidaan saapuvan Pohjois-Carolinaan torstaina ja jatkavan matkaansa kohti Virginiaa ja Washingtonia. Hurrikaanin arvioidun reitin varrella asuu 50 miljoonaa ihmistä.

(MTV3-AFP-Reuters)

(Huomenta Suomi 17.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat