Isä vangittiin kolmivuotiaan pojan puukotuksesta

Jyväskylän käräjäoikeus vangitsi tänään 3-vuotiaan poikansa puukotuksesta epäillyn 50-vuotiaan jyväskyläläismiehen todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä.

Poliisin mukaan kuulusteluja jatketaan. Kaikkia asianosaisia ei ole vielä kuulusteltu.

Tähän mennessä suoritetun esitutkinnan perusteella mahdollinen motiivi on ollut perheen sisäisistä ristiriidoista johtunut kosto puolisolle.

Perhe on ulkomaalaistaustainen ja tulkkausjärjestelyt ovat omalta osaltaan hidastaneet esitutkintaa.

Jyväskylän Myllyjärvellä asuvaan ulkomaalaistaustaiseen perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi neljä alaikäistä tytärtä ja kolmivuotias poika. Kaikki olivat paikalla riidan alkaessa lauantai-iltana.

50-vuotias perheenisä oli lauantaina perheriidan päätteeksi lähtenyt autollaan liikkeelle mukanaan nuorin lapsensa, 3-vuotias poika. Myöhemmin hän oli pysäyttänyt Muuramen Autotalon kohdalla paikalle osuneen autoilijan ja pyytänyt tätä soittamaan poliisille.

Autoilija hälytti välittömästi apua paikalle. Lapsi kiidätettiin ambulanssilla Keski-Suomen keskussairaalaan. Lapsi sai vakavia vammoja, mutta hänellä ei enää ole hengenvaaraa.

Alkoholilla lienee ollut oma osuutensa tapahtumiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat