Isä pelasti lapset - hukkui itse

Isä hukkui lauantaina pelastettuaan poikansa hukkumiselta Ärjänsaaren uimarannalla Kajaanissa, kertoo Iltalehti.

Mies oli ollut uimassa kahden poikansa ja ystävänsä kanssa. 10- ja 12-vuotiaat lapset olivat olleet uimassa rannan tuntumassa. Yhtäkkiä he huusivat isäänsä apuun kun jalat eivät enää yltäneetkään pohjaan äkkisyvän kohdalla. Isä pelasti lapset turvaan mutta painuikin itse hetkeä myöhemmin pinnan alle. Ranta syvenee yhdessä kohtaa yllättäen 4-5 metriin.

Mukana ollut ystävä ei huonon uimataitonsa vuoksi lähtenyt pelastaman hukkuvaa, vaan soitti hätäkeskukseen, kertoo lehti.

Isää etsittiin paikalta useiden tuntien ajan lauantaina, mutta hänet löydettiin vasta sunnuntaina. Hukkumispaikalla ollut kova tuuli vaikeutti etsintöjä.

Poliisi epäilee hukkumissyyksi sairaskohtausta. Varsinainen kuolinsyy selviää ruumiinavauksen yhteydessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat