Isä kidutti ja tappoi tyttärensä raiskaajan - teko saa tukea

Intiassa kuohuttaa tapaus, jossa isä oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja kiduttanut sekä tappanut tyttärensä raiskaajan.

Teko jakaa kansaa, sillä osa on sitä mieltä, että isä toimi sankarillisesti. Asiasta kertoo BBC:n nettisivut

Tapauksen tekee poikkeukselliseksi se, että isä ilmoittautui myöhemmin itse poliisille. Isä oli omien sanojensa mukaan sitonut raiskaajan ja polttanut kuumennetulla lastalla miehen sukupuolielimiä. Mies kuoli kidutuksen seurauksena. Isän poliisille antaman lausunnon mukaan, mies oli hänen mielestään ansainnut rangaistuksensa.

Isä oli kuullut raiskauksesta vasta, kun hänen 13-vuotias tyttärensä oli tullut raskaaksi ja alkanut oksennella.

Tyttären mukaan samassa talossa vuokralla asunut mies oli raiskannut tytön ja uhannut tappaa isän, jos tyttö kertoisi teosta.

Perhe asuu köyhällä alueella Delhissä. Miehen naapurit kuvailevat miestä lempeäksi perheenisäksi eikä kukaan osannut odottaa häneltä tekoa.

Myös perheen äiti on täysin murtunut tapauksesta.

–  En tiennyt, että tyttäreni oli raskaana tai että hänet oli raiskattu, nainen sanoo BBC:n toimittajalle.

Talossa vuokralla asunut mies oli perheelle tuttu jo vuosien takaa.

Paikallispoliisin mukaan isä kertoi tappaneensa miehen raivon vallassa.

– Hänen mukaansa vuokralainen oli irvaillut ja pilaillut isän kustannuksella, kun isä oli kysynyt mieheltä raiskauksesta, poliisi sanoo.

BBC:n haastattelemat paikalliset tukevat isää.

–  Jokainen isä olisi tehnyt niin. Oikeusprosessit kestää maassamme liian kauan, sanoo Mohammed Ayub

– Hän teki oikein, hänet pitäisi vapauttaa, jatkaa hänen kollegansa Noor Mohammad.

Raiskaukset ovat olleet Intiassa tapetilla siitä lähtien, kun vuonna 2012 opiskelijatyttö joukkoraiskattiin ja murhattiin Delhissä. Tapauksen johdosta Intian hallitus asetti tiukemmat rangaistukset raiskaukseen syyllistyneille. Lain muutos ei ole kuitenkaan muuttanut käytäntöä, sillä jengiraiskaukseen syyllistyneitä ei ole edelleenkään tuomittu.

Tilastojen mukaan Intiassa ilmoitetaan päivittääin 93 raiskausta poliisille.

 


Lue myös:

    Uusimmat