Isä ja neljä poikaa syytteeseen pedofiliasta

Yhdysvalloissa on nostettu syytteitä liittyen poikkeuksellisen laajaan pedofiliaepäilyyn perhepiirissä.

Missourilainen isoisä on saanut syytteet kuuden lastenlapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Miehen neljä poikaa saivat puolestaan syytteet lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi poliisi etsii perheen maatilalta sinne mahdollisesti haudattuja ruumiita. Viranomaiset kieltäytyvät kertomasta, etsivätkö he aikuisten vai lasten jäännöksiä.

Bates Cityssä sijaitsevalla maatilalla tehdään myös kaivauksia, joissa viranomaiset toivovat löytävänsä lasiastioita, joihin lapset olisivat laittaneet muistiinpanoja tilalla tapahtuneista kauheuksista.

Väitetyt tapahtumat tulivat ilmi elokuussa, kun 26-vuotias nainen kertoi poliisille tukahdutetuista lapsuusmuistoistaan vuosina 1988-1995. Nainen kertoi poliisille yhdeksästä tapauksesta, jossa hänen isänsä, setänsä ja isoisänsä käyttivät häntä hyväksi. Nainen kertoi hyväksikäytön alkaneen hänen ollessaan viiden vanha ja päättyneen 11-vuotiaana tehtyyn aborttiin.

Myös naisen veljen sekä neljän siskon epäillään joutuneen hyväksikäytön uhreiksi.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat