Mies löytyi surmattuna – 10 henkilöä otettu kiinni

Helsingin poliisi on ottanut kiinni kymmenen ihmistä Vuosaaren eilisen henkirikoksen tutkinnassa. Poliisin mukaan kiinni otettujen mahdollista osuutta tapahtumiin selvitellään. Tapausta tutkitaan tappona.

- Poliisi on ottanut kiinni tästä tapahtumapaikalta ja myöhemmin aamuyöstä tutkintojensa perusteella yhteensä kymmenen ihmistä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet tekemisissä tämän puukotuksen tai surman uhrin kanssa. Ja nyt pyritään selvittämään, onko heillä joku osuus tässä asiassa ja jos on niin mikä. Tutkimukset ovat hyvin alkuvaiheessa, rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoo.

Rautaheimon mukaan kiinni otetut henkilöt ovat nuoria aikuisia. Osa heistä on miehiä, osa naisia.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että kiinniotettuja olisi 12.

Poliisi sai eilen iltakymmenen jälkeen ilmoituksen mahdollisesta henkirikoksesta. Vuosaaresta Porslahdentien taloyhtiön sisäpihalta löytyi 26-vuotias mies, joka oli kuollut teräaseesta tulleisiin vammoihin.  Rautaheimon mukaan uhri ei löytynyt oman kotitalonsa pihalta.

- Nämä kaikki ihmiset liittyvät tavalla tai toisella tähän asiaan ja tähän liittyy useampia asuntoja. Tässä on toisilleen tuttujen henkilöiden tapahtumista kysymys, hän kiteyttää.

Korjattu uhrin ikää 36-vuotiaasta 26-vuotiaaksi.

Lue myös:

    Uusimmat