IS: Vaalivoitto ei auttanut Soinia presidenttikyselyssä

Perussuomalaisten suurvoitto eduskuntavaaleissa ei ole lihottanut puoluejohtaja Timo Soinin suosiota presidenttikyselyssä. Ilta-Sanomien teettämässä kyselyssä Soinia kannatti 8 prosenttia vastanneista. Heille tarjottiin valittavaksi kahdeksan nimeä.

Taloustutkimuksen tekemä tutkimus tehtiin eduskuntavaalien jälkeen. Niissä perussuomalaiset sai 19,1 prosentin kannatuksen.

Suosituin tarjotuista ehdokkaista oli Sauli Niinistö (kok.), jota kannatti 57 prosenttia vastanneista. Tällainen tulos riittäisi läpimenoon jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. Toiselle sijalle ylsi Olli Rehn (kesk.) 15 prosentin kannatuksella, ja Soini oli kolmas.

Kärkinimien järjestys oli sama kuin Yle uutisten kyselyssä marraskuussa, missä tekijänä oli myös Taloustutkimus. Siinä Soinin kannatus oli 11 prosenttia, ja hän oli aivan Rehnin kannoilla.

Ilta-Sanomien kyselyyn osallistui 971 vastaajaa. Heistä ehdokkaansa pystyi nimeämään 804. Taloustutkimuksen mukaan virhemarginaali on noin 2,5 prosenttia suuntaan tai toiseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat