IS: Suomessa syntynyt nuorukainen kuoli Syyrian taisteluissa

Suomessa 1990 syntynyt nuorukainen on kuollut Syyrian sodan taisteluissa.

Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan nuorukainen sai surmansa al-Nusran ja Syyrian asevoimien välisessä taistelussa tammikuun lopussa.

Ruotsissa asuneen nuorukaisen äiti on syntyjään suomalainen ja yhä Suomen kansalainen, Svenska Dagbladetin toimittaja Per Gudmundson kertoo Ilta-Sanomille.

Gudmundsonin mukaan Syyriassa menehtynyt nuorukainen on syntynyt Suomessa Espoossa, mutta hän on Ruotsin kansalainen.

Suojelupoliisi on tietoinen uutisesta.

– Ei tämän kaltainen uutinen meitä yllätä. Oli ennen pitkää mahdollista, että tällainen uutinen koskettaa Suomea tavalla tai toisella, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoo IS:lle.

Suojelupoliisin mukaan ainakin kymmenkunta ihmistä on matkustanut Suomesta Syyriaan ja mahdollisesti osallistunut siellä taisteluihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat