IS: Suomalaiset pitävät turmayhtiön risteilyjä turvallisina

Suomalaiset matkaajat ovat yhä menossa italialaisen Costa Cruises -varustamon risteilyille Välimerelle, vaikka varustamon laivan Costa Concordian turma on paljastunut vakavia turvallisuusongelmia.

Costa Concordialle oli varannut risteilyn ainakin 100 suomalaista, kertoo Ilta-Sanomille maajohtaja Kalevi Kuutschin ATC-risteilyt Oy:sta. Heidän matkasuunnitelmansa menivät turman takia uusiksi.

Kuutschinin mukaan lähes kaikki asiakkaat ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että risteileminen Costa Cruisesin laivoilla on nyt turman jälkeen entistä turvallisempaa.

Risteilyn varanneille on tarjottu yhtenä korvaavana vaihtoehtona vastaavaa Välimeren-risteilyä varustamon muilla laivoilla.

- Osa on tarttunut tarjoukseen, monille se taas ei ole käynyt aikataulusyistä. Vain yksi henkilö on kieltäytynyt lähtemästä taannoisen onnettomuuden vuoksi, Kuutschin kertoo.

Costa Concordia ajoi karille tammikuun 13. päivä Giglion saaren lähistöllä Italiassa. Aluksen 4 200 matkustajasta on löydetty kuolleena 15.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat