IS: Puolue jakoi ilmaista viskiä helsinkiläisessä puistossa

Helsingissä houkuteltiin eduskuntavaali-hengessä ihmisiä tänään viskin avulla.

Syksyisen viinakeskustelun ja viski-kohun jälkeen perustettu Kansallinen viskipuolue jakoi Ravintolapäivänä Helsingissä tänään täysi-ikäisille ohikulkijoille viskiä, kertoo Ilta-Sanomat.

Tapahtuma järjestettiin Kaisaniemen puistossa. Puolueen puheenjohtaja Juhani Kähärä kertoo lehden haastattelussa, että puolueella tulee olemaan kevään vaaleissa kymmenkunta ehdokasta Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä.

Aivan oma puolueensa ei viskipuolue ole, vaan sen ehdokkaat ovat Piraattipuolueen listoilla. Syksyllä perustettu yhdistys ei ole Ilta-Sanomien mukaan nimittäin puoluerekisterissä. Puolueeksi pääsemiseen tarvitaan 5000 kannattajaa.

Puolue lupasi viskiryypyt 1500 ensimmäiselle. Lehden mukaan ryntäystä ei syntynyt, mutta enemmistö ohikulkijoista kuitenkin pysähtyi.

Puolueen puheenjohtajan mukaan viskiryypyistä oli ilmoitettu etukäteen poliisille. Viskin tarjoamisen myötä puolue sai 70 uutta kannattajaa allekirjoittamaan kannattajakortin. 


Lue myös:

    Uusimmat