IS: Poliisin auto poltettiin Lahdessa - silminnäkijähavaintoja pyydetään

Lahtelainen mies on vangittu epäiltynä lahtelaispoliisin auton polttamisesta, kertoo Ilta-Sanomat.

Lahtelaisen järjestyspoliisin auto poltettiin viime viikolla kerrostalon pihassa Lahden Ahtialassa. Auto paloi räjähdysmäisesti.

37-vuotias lahtelaismies vangittiin perjantaina. Hänen ja poliisin välillä on yhteys vähäisen jutun kautta.

Ilta-Sanomien mukaan tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista sanoo, että juttua ei ole vangitsemisesta huolimatta vielä selvitetty. Tekninen tutkinta ei ole paljastanut, miten auto oli räjäytetty tai sytytetty.

Viime viikolla Ihaksinen kertoi MTV3:n uutisille, että kyseessä oli farmari-mallinen Mercedez Benz, joka on ollut poliisin yksityiskäytössä. Auton omistaja työskentelee poliisissa kenttätyöntekijänä. Poliisimies ei ole ollut tutkintatyössä eli hän ei ole tekemisissä sitä kautta esimerkiksi jengiläisten kanssa. Mitään erityistä uhkaa ei tällä hetkellä ole kohdistunut Lahdessa myöskään poliisilaitokseen, Ihaksinen kertoi.

Ihaksinen pyytää yleisöltä havaintoja henkilöistä, joita liikkui keskiviikkona 21. marraskuuta yöllä noin yhden aikaan Puolukkakatu 4:n piha-alueella.

Vihjeistä pyydetään ilmoittamaan numeroon 0718737321 tai 080094775.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat