IS: Parikymppinen mies pelasi nettipokeria isänsä ja mumminsa luottokortilla – pani sileäksi yli 20 000 euroa

Isänsä ja isoäitinsä luottokorteilla luvatta nettipokeria pelannut nuorukainen on tuomittu vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Asiasta uutisoi Iltasanomat.

Ilman lupaa sukulaistensa luottokortteja käyttänyt nettipokeriin hurahtanut 20-vuotias mies hävisi pelin huumassa reilut 21 000 euroa. Hänet on tuomittu vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Iltasanomat kertoo, että tekohetkellä 20-vuotias nuorimies oli kuvannut kännykkäkameralla isänsä toiminimen ja isoäitinsä hallussa olleen yrityksen luottokortit ja sen jälkeen palauttanut kortit paikoilleen.

Lähinnä öisillä tilisiirroilla mies onnistui saamaan käyttöönsä pelirahaa, jotka hän kuitenkin saman tien hävisi.

Nuorukainen tuomittiin myös huumerikoksesta, rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta

Käräjäoikeus tuomitsi Iltasanomien mukaan peliongelmaisen syytetyn kahdesta maksuvälinepetoksesta ja yhdestä törkeästä maksuvälinepetoksesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet määrättiin vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseen valvontaan.

Petosten lisäksi miehen saamaan tuomioon sisältyvät rangaistukset huumerikoksesta, rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta. Rattijuopumuksen mies kiisti, sillä hän oli omien sanojensa vain työntänyt autoa alamäkeen ja ohjannut sitä avonaisen oven kautta. Rattiin oli hänen mukaansa tulossa selvä kuski.

Lue myös:

    Uusimmat