IS: Nuoren kapteenin selittelyt rommista eivät pelastaneet – upotti kännissä aluksen Lahdessa

Hovioikeus piti voimassa matkustajalaivan kapteenin tuomion vesiliikennejuopumuksesta, jonka tämä sai upotettuaan 80-paikkaisen aluksen Lahden Vesijärveen. Tapauksesta kertoi Ilta-Sanomat.

Mies törmäsi humalapäissään satamassa aallonmurtajaan, mikä upotti 14-metrisen laivan. Aluksessa ei ollut matkustajia.

Miehellä itsellään oli Ilta-Sanomien mukaan värikäs kertomus tapahtuneesta. Hänen mukaansa hän törmäsi aallonmurtajaan kännykän soimisen harhauttamana. Lähetettyään hätäkutsun hän oli kertomansa mukaan pudonnut veteen, ja joutui uimaan laivan kiinni. Laivassa hän oli muistanut hypotermian vaarat, joutunut shokkiin ja juonut rommipullon.

Laivan kallistuessa mies oli tipahtanut veteen uudemman kerran, josta pelastajat tämän noukkivat. Kippari puhalsi reilun promillen lukemat.

Sen enempää käräjä- kun hovioikeuskaan ei ollut uskonut tarinaa. Käräjäoikeudessa mies oli vielä kertonut juopottelun alkaneen karille ajamisesta johtuneesta harmistuksesta.

Mies tuomittiin tapahtuneesta sakkorangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat