IS: Norwegianin aamulento kääntyi takaisin vaikka oli jo melkein perillä

Norwegianin tiistaiaamuinen lento Helsingistä Ouluun joutui kääntymään takaisin, kun kone oli jo melkein perillä Oulussa.

Ilta-Sanomat kertoo, että aikataulun mukaan lennon DY5602 piti lähteä kello 7:ltä, mutta se lähti hieman myöhässä kello 7.06.

Oulua jo lähestyttäessä koneen kapteeni päätti kääntää koneen takaisin kohti Helsinkiä.

Norwegianin viestinnän mukaan kyseessä oli varotoimi. Kapteeni oli havainnut teknisen vian lennon aikana ja turvallisuussyistä hän päätti kääntyä takaisin Helsinkiin. Lisäksi Oulussa oli sankkaa sumua aamulla, joten sekin oli haitannut laskeutumista.

Lennolla oli reilut sata matkustajaa.

Lue myös:

    Uusimmat