IS: Nato-jäsenyyden vastustus ennallaan

Nato-jäsenyyden kannatus näyttää olevan suurin piirtein ennallaan. Vastustajia on kannattajiin verrattuna edelleen yli kaksinkertainen määrä.

Ilta-Sanomien teettämän ja Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 26 prosenttia on nyt sitä mieltä, että Suomen pitäisi liittyä sotilasliitto Natoon. Jäsenyyttä vastustaa 59 prosenttia vastaajista, ja loput eivät osaa kertoa mielipidettään.

Taloustutkimuksen aiemmissa tutkimuksissa Nato-vastustus on ollut noin 60 prosentin luokkaa. Jäsenyyden kannatus taas on vaihdellut jonkin verran. Esimerkiksi maaliskuun mittauksissa vuosina 2008-2010 Naton puolesta liputti 18-22 prosenttia vastaajista.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 1002 suomalaista joulun molemmin puolin. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat