IS:n päätoimittaja on kuollut

Hannu Savola valittiin tehtävään viime syksynä, mutta hän joutui jäämään sairauslomalle vuoden alussa.

Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Hannu Savola, 57, on kuollut. Savola kuoli tänä aamuna äkilliseen sairauskohtaukseen Laakson sairaalassa Helsingissä.

Hän ehti toimia lehden päätoimittajana vain muutaman kuukauden. Uutispäätoimittajana toiminut Savola valittiin vastaavan päätoimittajan tehtävään viime syyskuussa eroamaan joutuneen Antti-Pekka Pietilän tilalle.

Savola jäi kuitenkin sairaslomalle tämän vuoden alussa. Lehteä on siitä saakka johtanut vt:nä uutispäätoimittaja Tapio Sadeoja.

Ura HS:ssa ja Suomen Kuvalehdessä

Savola kävi Sanomien toimittajakoulun 1971-72. Hän työskenteli Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa 1973-76 ja HS:n päätoimittajien erityisavustajana 1976-78 sekä toimitussihteerinä 1978-80. Helsingin Sanomien politiikan toimittajana hän työskenteli vuodet 1980-82.

Helsingin Sanomien aikana Savola osallistui myös kohua herättäneen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan tekemiseen.

Savola nimitettiin Suomen Kuvalehden toimituspäälliköksi 1982. Kolmen vuoden jälkeen hän palasi Sanomiin, Ilta-Sanomien toimituspäälliköksi. Vuodesta 1991 lähtien Savola työskenteli Ilta-Sanomien uutispäätoimittajana.

(MTV3-IS)

Lue myös:

    Uusimmat