IS:n kysely: Väyrynen kakkosena, Haavisto hengittää niskaan

Keskustan Paavo Väyrynen on vahvimmin kiinni presidentinvaalien toisen kierroksen paikassa, ilmenee Ilta-Sanomien tuoreesta kyselystä. Kisa kakkossijasta on kuitenkin edelleen erittäin tiukka.

Ehdokkaan nimenneistä vastaajista Väyrystä äänestäisi nyt 13 %. Vihreiden Pekka Haavisto on kuitenkin 12 % kannatuksella aivan tuntumassa ja virhemarginaalin sisällä.

Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on nyt 49 %, eli vaaleissa mentäisiin tällä tuloksella niukasti toiselle kierrokselle. Laskua Niinistölle mitattiin joulukuusta kaksi prosenttiyksikköä.

Väyrysen kannatus on noussut kaksi ja Haaviston kolme prosenttiyksikköä.

Soini ja Lipponen putoavat

Perussuomalaisten Timo Soini saa kyselyssä 9 % kannatuksen, mutta suunta on laskeva. Vielä joulun alla Soini oli Väyrysen kanssa tasoissa 11 prosentilla.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on noussut SDP:n Paavo Lipposen ohi. Kolme prosenttiyksikköä kirinyt Arhinmäki saa nyt 7 % ja Lipponen 5 % kannatuksen. Lipposen kannatus on pudonnut joulukuusta peräti neljä prosenttiyksikköä.

Kristillisdemokraattien Sari Essayahin kannatus on kolme ja RKP:n Eva Biaudet'n kannatus 2 prosenttia.

Jos mukaan lasketaan myös ne, jotka eivät osanneet tai halunneet nimetä ehdokastaan, Niinistön kannatus jää 40 prosenttiin. Väyrysen kannatus on 11, Haaviston 10, Soinin 7 ja Arhinmäen 6 prosenttia.

Lipposen kannatus on tällöin 4 ja Essayahin ja Biaudet'n kannatus 2 prosenttia. Kantaansa kertomattomia oli kyselyssä 16 prosenttia ja äänestämättä jättäviä 2 prosenttia vastaajista.

Lappeenrantalaisyritys MC-Infon suorittamaan kyselyyn haastateltiin tuhat henkilöä 9.-11. tammikuuta. Virhemarginaali on enimmillään 3,4 prosenttiyksikköä.

(MTV3 - STT - Ilta Sanomat)

Lue myös:

    Uusimmat